sunnuntai 19. elokuuta 2018

Vaippavuori vähentyy

Hankimme potan n. viikko sitten. Potta oli ollut tarkoitus hankkia jo ainakin kuukauden ajan ja nyt harmittaa ettei sitä saatu aikaisemmin aikaiseksi. Olin kuvitellut että kokeilemme pottaa ja vähän tutustutaan siihen ja joskus jossain vaiheessa siihen saattaisi tullakin jotain, mutta tuskin vielä pitkään aikaan. Vähänpä tiesin.

Eka pissi pottaan tuli jo seuraavana päivänä potan oston jälkeen. Olen vienyt vauvan aina potalle kun on tullut epämääräine tunne, että nyt toisella saattaisi olla hätä. Melkein joka kerta pottaan tulee jotain ja tyttö tuntuu ilahtuvan kovasti. Turhiakin käyntejä tulee välillä. Potalla vietetään aikaa kerrallaan maksimissaan n. minuutti, paitsi jos Oonalla on isompi hätä. Eli aikaa homma ei juurikaan vie.


Meillä käytetään kertakäyttövaippoja. Vauvan syntyessä emme olleet ehtineet hankkia läheskään kaikkia vauvanvarusteita ja teholla ollessa ei tuntunut järkevältä käyttää aikaa ja jaksamista kestoihin tutustumiseen ja niiden hankkimiseen. Luonnollisesti seurauksena tästä päätöksestä on ollut aina täysi vaipparoskis, eli valtava määrä jätettä. Silti tuossa tilanteessa se oli meille ihan hyvä valinta, enkä ole jäänyt harmittelemaan ettemme sitten kestoja alkaneetkaan käyttää, kuten olin ennen synnytystä hieman ajatellut. Hienoa kuitenkin, kun niin monet tuntuvat käyttävät kestoja!

Tänään on käytössä edelleen päivän ensimmäinen vaippa. Ennen pottailua tähän mennessä päivää vaippa olisi pitänyt vaihtaa jo ainakin pariin otteeseen. Eli vaikka jätettä edelleen tietysti tulee on määrä vähentynyt ja myös vaippoja tarvitsee ostaa vähemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti