torstai 16. elokuuta 2018

Vauva sairastaa

Kuten jo viimeksi kirjoitin meille saapui ikäväksi vieraaksi flunssa. Valitettavasti Oonakin sairastui. Onneksi hänelle ei ole noussut varsinaista kuumetta vaikka pientä lämpöä onkin. Tuntuu kuitenkin kurjalta kuunnella toisen yskimistä ja aivastelua. Toisaalta onneksi tyttö aivastelee ahkerasti, niin että nenä pääasiassa pysyu hyvin auki. Yön jäljiltä kuulosti kuutenkin hyvin tukkoiselta joten yritin helpottaa tilannetta Nenä Fridalla, joka ei valitettavasti tällä kertaa juurikaan auttanut. Muuten Frida on mielestäni ihan huikean hieno yksinkertainen keksintö, joka toimii tosi hyvin. Edellisen flunssan aikaan siitä oli valtavasti apua, kun Oona ei vielä juurikaan aivastellut ja jos aivasteli niin niillä söpöillä pienillä aivastuksilla ei kyllä saanut vielä mitään liikkeelle.


Päädyin eilen antamaan myös pienen annoksen nestemäistä Panadolia, kun alkoi vaikuttamaan että tytön olo on niin kurja. En mielelläni lääkitsisi noin pientä ja aioinkin aluksi jättää lääkkeen antamatta. Tein kuitenkin selkeästi hyvän valinnan koska noin 30 minuuttia lääkkeen jälkeen tyttö vaikutti paljon tyytyväisemmältä omalta itseltään. Yleisvointi vauvalla on hyvä ja ruoka ja maito maistuu, joten en ole huolissani. Ikääkin alkaa olla kohta lasketusta ajastakin jo 5 kk. eli sairastetaan rauhassa kotona. Alle 3kk vanhan kuumeen vuoksihan pitää aina ottaa yhteys lääkäriin. Ei siksi että itse kuume olisi vaarallinen, vaan ettei sen taustalla piile mitään vaarallisempaa.

Koirien vuoksi meidän on pakko kipeänäkin käydä ulkona. Tuntuu kurjalta viedä kipeää lasta ulos, mutta onneksi vaatteet on keksitty ja ulkona on kuitenkin vielä lämmin. Onneksi Roope hoitaa aamun ulkoilun niin riittää että kahdestaan ollessamme käymme vain kerran. Illalla sitten taas toinen voi jäädä Oonan kanssa sisälle, kun toinen ulkoiluttaa koirat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti